DIY Mehiläisvaha-kukkakynttilät

Pienen lapsen vanhemmille lasiroskaa syntyy valitettavan paljon muun muassa hedelmäsosepurkeista. Kierrätämme kaiken lasiroskan, mutta eräänä päivänä niitä lasiroskiin kaataessa tulin miettineeksi, että miten kivan kokoisia pikkupurkkeja voisi hyödyntää. Miten lasipurkit voisi yhdistää meille rakkaaseen metsäharrastukseemme? Pienen googletuksen jälkeen olin taas intoa täynnä uudesta projektista: Itsetehdyt mehiläisvahakynttilät syötävillä luonnonkukilla.

Opin, että kynttilöiden raaka-aineissa on isoja eroja. Kynttilöiden yleisimmät raaka-aineet ovat steariini ja parafiini. Steariini valmistetaan usein palmuöljystä, mikä ei tee siitä kovin ekologista. Parafiinia taas syntyy öljynjalostuksen sivutuotteena, mikä se ei myöskään ole uusiutuva raaka-aine. Moni kuluttaja, itseni mukaan lukien, ei valitettavasti ole näistä tietoinen. Onneksi nykyään löytyy muitakin vaihtoehtoja. Ekologisen kynttilän valmistaminen luonnollisista raaka-aineista, kuten mehiläis- tai soijavahasta on helppoa ja hauskaa.

Kynttilöitä voi koristella lempiyrteillään, ja niihin voi lisätä ihania tuoksuja. Koristellut itsetehdyt kynttilät vaativat hieman harjoittelua oikean kasvimäärän ja sytytyslangan paksuuden suhteen. Itsetehtyjä kynttilöitä ei koskaan saa jättää palamaan valvomatta, erityisesti jos olet lisännyt mukaan kukkapalasia tms, tulee kynttilää aina polttaa valvotusti.

Kokeilin itse tehdä kynttilöitä mehiläisvahasta. Mehiläisvaha on suhteellisen kallista, mutta se palaa kauniisti ja on kestävää. Tilasin vahaa ja muita tarvikkeita täältä. Tuoksuöljyjä minulta löytyi valmiiksi kotoa, mutta totesin että iholle tarkoitetut luonnolliset tuoksuöljyt eivät olleet riittävän voimakkaita tähän tarkoitukseen. En kuitenkaan haluaisi lisätä kynttilöihini synteettisiä tuoksuja, joten selvitys jatkuu edelleen tuoksupuolen suhteen. Ehkä luonnonkasviuutteista voisi löytyä jotain sopivaa.. Koristekukiksi taas totesin soveltuvan lähes minkä vaan kasvin, ja kukat voi lisätä kuumaan kynttilävahaan joko kuivina tai tuoreita. Ensimmäiset kynttiläni tein mehiläisvahasta, ruusunlehdistä, maitohorsman kukista ja siankärsämön kukista.

DIY Mehiläisvaha-kukkakynttilät
DIY Mehiläisvaha-kukkakynttilät
DIY Mehiläisvaha-kukkakynttilät